Uunituore
Keksille kaksi uutta kuvaajaa!
04.10.2011
Keksi on aloittanut yhteistyön kahden uuden valokuvaajan kanssa. Riitta Supperi ja Krista Keltanen ovat molemmat kokeneita freelance-kuvaajia, jotka ovat tehneet uransa aikana monenlaisia töitä niin mainos- kuin lehtikuvaajanakin.
”Tuntuu hyvältä liittyä yhteisöön, ja erityisesti Keksin innostuneeseen porukkaan. Toivon, että yhteistyö poikii ammatillisesti haastavia kuvauksia”, Riitta Supperi sanoo.
”Minäkin etsin Keksistä yhteisöä”, Krista Keltanen komppaa. ”Olen ahertanut yksin kymmenen vuotta. Nyt on kiva nähdä ja kuulla, mitä muut kuvaajat tekevät. Ja ehkäpä minulle jää nyt yhteistyön ansiosta konttoritöiltä enemmän aikaa itse kuvaamiseen”, Krista Keltanen miettii.
Sekä Keltanen että Supperi tykkäävät kuvata erityisesti ihmisiä. Tavalliset ihmiset ovat esillä myös Riitta Supperin näyttelyssä Näkymättömät miehet – valokuvia ja videoinstallaatio /Invisible Men. Se on esillä Kioski Galleriassa, Siltasaarenkatu 4:ssä lokakuun loppuun saakka. Näyttely kertoo Pelastusarmeijan asuntolan elämästä, jota Riitta Supperi kuvasi vuosina 2008–2010.
”Haluan näyttää taiteellisissa projekteissani ihmisille elämästä puolia, jotka he mieluummin haluaisivat unohtaa”, Supperi sanoo.
Keksin agentoitavana on nyt yhteensä 17 kuvaajaa.
”Me Keksissä näemme, että yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat ratkaisu tulevaisuuden haasteisiin työkentällä. Jaamme keskenämme avoimesti osaamistamme ja pyrimme sillä varmistamaan, että yhdessä olemme huippujoukko ammattilaisia nyt ja huomennakin”, Keksin Jenni-Justiina Niemi sanoo.
