Uunituore

Teemu Kuusimurto/ Keksi

Keksi uudisti Altian kuvamaailman

10.06.2011

Keksi on tuottanut ja toteuttanut Altia Oyj:lle tuoreet kuvat tukemaan Altian viestintää.

Altian käyttämissä kuvissa on tähän saakka näytetty lähinnä yrityksen tuotantoa, logistiikkaa ja omaa myynti- ja markkinointihenkilöstöä, mutta Keksille annetussa toimeksiannossa haluttiin kuvia, jotka liittyisivät kuluttajien arkeen ja juhlaan. 

”Toivoimme uusilta kuvilta elämyksellisyyttä, herkullisuutta, kansainvälisyyttä ja modernia keveyttä”, Altian viestintäjohtaja Anu Salmi-Savilampi kertoo. 

Vastuullisuus on tärkeä osa Altian viestintää ja myös sen piti näkyä kuvissa.

Keksissä haaste uuden kuvamaailman suunnittelusta ja toteutuksesta otettiin innokkaasti vastaan. Ensin Keksi hahmotteli kuvatarpeet yhdessä asiakkaan kanssa, ja sitten alkoi suunnittelu ja kuvausten toteutus. 

”Palastelimme tarpeet ja toiveet konkreettisiksi kuvauksiksi. Mietimme, millaisia fiiliksiä halusimme kuvien välittävän, ja sitten aloimme rakentaa tarinaa kuvien ympärille”, Jenni-Justiina Niemi paljastaa.

Itse kuvauksissa oli mukana välillä isokin joukko ammattilaisia yhtä aikaa: kuvasuunnittelijat, stailisti, ruokastailisti, meikkaaja-kampaajat, kuvausjärjestäjät ja useampi valokuvaaja. 

Lopputulos oli kovasti altialaisten mieleen. 

”Saimme kattavan valikoiman kuvia, jotka täyttävät ennalta asettamamme toiveet. Voimme hyödyntää kuvavalikoimaa monipuolisesti viestinnässämme”, viestintäjohtaja Anu Salmi-Savilampi kiittelee.

”Olemme erityisen tyytyväisiä keksiläisten ammattitaitoon, luovuuteen, projektinhallintaan ja mutkattomaan tapaan tehdä työtä. Olemme saaneet Keksistä enemmän kuin olemme tilanneetkaan. Kyse ei ole pelkästään kuvista, vaan kuvausten suunnittelussa käytetään taustatyönä luovaa ajattelutyötä. Keksiltä saa myös rakentavaa palautetta ja ideoita”, Salmi-Savilampi jatkaa.

Myös keksiläisille jäi Altia-yhteistyöstä hyvä maku suuhun.

”Projekti oli Keksille erittäin innostava! Yhteistyö oli hienoa, saimme niin paljon luottoa ja vastuuta. Asiakas innostui ideoista ja tiesi selkeästi mikä suunnitelmissa vaati vielä muutoksia ja mikä oli hyvää sellaisenaan. Toivomme, että voimme jatkaa Altian kanssa tulevaisuudessakin hyvän kuvaviestinnän toteuttamista ”, Jenni-Justiina Niemi sanoo.