Uunituore
Keksi esittäytyi 130 valokuvaajalle Kuopiossa
27.09.2010
Suomen Lehtikuvaajat ry:n syyspäivillä 24.-26.9. oli tänä vuonna ennätyssuuri osanottajamäärä. 130 kuvaajaa nautti viikonlopun aikana ajankohtaisista ja mielenkiintoisista luennoista. Myös Keksi esittäytyi Jenni-Justiina Niemen puheenvuorossa.
Vuosittain järjestettävät Suomen Lehtikuvaajat ry:n syyspäivät keräsi kuvaajat ympäri Suomen Kuopioon. Viikonlopun aikana kuultiin puheenvuoroja mm. konkari Caj Bremeriltä, kuvajournalisti Niklas Meltiolta, valokuvaaja Jussi Puikkoselta ja dokumenttielokuvaohjaaja Elina Hirvoselta.
Jenniä pyydettiin pitämään luento syyspäivillä freelance-kuvaajien tilanteesta, alan murroksesta ja tuoreista tuulista. Hän on vetänyt pari vuotta Lehtikuvaajaluotsit-työryhmää, joka opastaa alalle tulevia nuoria kuvaajia. Työryhmä on haastatellut toimeksiantajia ja alalla toimivia valokuvaajia, sekä koostanut aineistosta nelituntisen luennon.
Puheenvuorossa Jenni valotti freevalokuvaajien tilannetta lehdistössä, kertoi luovien alojen yrittäjyyden kasvusta ja esitteli Kuvasuunnittelu- ja Agentuuritoimisto Keksin toiminta-ajatuksen.
